
VARMISTA, KENEN TAVOITTEITA KOHTI OLET MATKALLA
Maailmanrauha on rakentuu meidän jokaisen
sisäisestä rauhasta, yksi hermosto kerrallaan
Levottomuus ja epämääräinen tyhjyyden tunne ovat tämän ajan hiljaisia seuralaisia monelle.
Ulkoiset ja sisäiset paineet saada aikaan enemmän, olla parempi ja pysyä mukana tahdissa kuluttavat huomaamatta. Huomiotalouden ärsyketulva pitää hermoston ylivireänä, ja samalla moni kokee, ettei arjessa ole riittävästi tilaa sille, mikä on oikeasti merkityksellistä.
Kun yhteys itseen ohenee, elämää voi alkaa täyttää kiireellä, projekteilla, somella, kuluttamisella tai jatkuvalla tekemisellä. Ei siksi, että haluaisi suorittaa – vaan siksi, että pysähtyminen tuntuu vaikealta.
Tämän ajan ristiaallokossa navigointi vaatii paljon. Siksi joskus tärkeintä ei ole yrittää vahvistua tai kehittyä, vaan yksinkertaisesti pysähtyä.
Yksi viikko voi muuttaa suhdettasi teknologiaan
– ja itseesi
Utula Naturessa saat vetäytyä luonnon rauhaan Saimaan rannalle. Täällä ei tarvitse esittää, jakaa tai osallistua enempää kuin tuntuu oikealta. Retriitti on itseohjautuva: suurimman osan ajasta saat olla omassa hiljaisuudessasi ja rytmissäsi. Hellä, paineeton yhteisön tuntu on taustalla, mutta mitään ei vaadita.
Tarjoamme selkeät rakenteet, turvallisen tilan ja ravitsevan ruoan. Luonto, digipaasto ja hiljaisuus tukevat hermoston palautumista. Kun nopeat ärsykkeet puuttuvat, aistit herkistyvät ja mieli alkaa hiljalleen kirkastua.
Retriitin keskiössä ovat:
– luonnon palauttava vaikutus
– ärsykepaasto ja suhteen selkeytyminen teknologiaan
– tila olla juuri sellainen kuin on
– hyväksyvä, lempeä ilmapiiri
Utulassa ei tarvitse löytää vastauksia. Riittää, että pysähdyt.
Kun tahti hidastuu, oma suunta alkaa usein hahmottua kuin itsestään.









TUNNELMIA RETRIITILTÄ
UTULA NATURESTA SANOTTUA
”Ruumis ja mieli ravittuina, hartiat hierottuina, lihakset yin-rentoina, olemme kiitollisia. Pitkälle syksyyn mieli lämmitettynä tästä kokemuksesta!”
”Fantastinen paikka ja erinomaisella maulla toteutettu sopivan rento B&B. Palvelu, ruoka ja fasiliteetit täysiä kymppejä! ”
"Paikka on rauhallinen, persoonallinen, lepoa sielulle ja silmille. Aivan paras paikka Suomessa. Aamiainen erinomainen tavanomaisesta poiketen. Konsepti erinomainen, ei tungosta! Kaikilla tilaa olla rennosti. "
”Pala taivasta Saimaalla. Paikka rauhottumiselle, reflektoinnille ja voimaantumiselle luonnossa, joka näyttää meille todellisen kauneutensa.”






