Kieltämättä epäilin, pystyisinkö itsekään moiseen. Kun on tottunut olemaan tavoitettavissa lähes 24/7 ja puhelin etsiytyy käteen täyttämään jokaista tylsää hetkeä, tuntuu melko kauhistuttavalta ajatukselta luovuttaa kapistus pois useammaksi päiväksi. Vähän niinkuin joutuisi eroon jostain ruumiinosastaan, niin läheiseksi suhde tuohon kädenjatkeeseen on muodostunut.
Ja kun samalla viedään myös mahdollisuus sanalliseen kommunikointiin, joutuu sitä ihminen kohtaamaan sen, jota on ehkä tiedostamattaan tai joskus tietoisestikin pyrkinyt välttelemään – oman itsensä.
Osallistuin heinäkuussa Utula Naturen hiljaisuuden retriitille. Itselleni retriitti osoittautui silmiä avaavammaksi kokemukseksi vuosiin. Vasta kun pakotetaan todella olemaan läsnä, sitä malttaa pysähtyä kuuntelemaan syvältä sisimmästä kumpuavia tarpeitaan ja tunteitaan.
Puhelimet kerättiin pois yhteisessä aloitusinfossa ja hiljaisuuteen laskeuduttiin lempeästi jakamispiirin ja äänimatkan jälkeen. Yllätyin, miten luontevasti kaikki meni. Etukäteen jännitin, olisiko hiljaisuus kiusallista. Turhaan olin ennakkoluuloinen, se oli todella ihanaa! Ihmisiin saa halutessaan yhteyden myös ilman sanoja. Pelkällä hymyllä on uskomaton vaikutus, kun sanat on riisuttu ympäriltä.
Olin varustautunut retriitille kirjoilla, neuletyöllä ja kirjoitusvälineillä. Olin huolissani, kuinka saan ajan kulumaan. Ensimmäinen ilta olikin hiukan hämmentävä. En oikein osannut asettua aloilleni. Luin, kävin juoksemassa, siirtelin tavaroita makuutilassa ja ihmettelin, että mihin oikein olen tullut.
Jo seuraavana päivänä tahti alkoi hidastua ja syke laskea. Päivät rytmittyivät ruokailujen, ohjelman ja oman ajan sykleihin. Luin, neuloin, kirjotin ylös tuntemuksia ja olin vaan. Ja nukuin. Ja se oli IHANAA.
Tiesin jo kokemuksesta, että Utulassa syödään hyvin ja ruoka on taivaallista. En joutunut pettymään tälläkään kertaa. Risottoa, kasvislasagnea, rosmariiniappelsiinikakkua... Siinä muutama ruokalaji, joiden maut voin vieläkin palauttaa kielelle, kun ajattelen niitä.
Oliko retriitillä vaikutusta?
Omalla kohdallani se konkretisoi, miten paljon aikaa ja keskittymiskykyä puhelin varastaa päivästäni eri appeineen ja uutissovelluksineen. Kysyni keskittyä ja olla aidosti läsnä palautui muutamassa päivässä oleellisesti. Palauduin. Hengitin.
Sunnuntaina meiltä kysyttiin, mitä aiemmin viedä retriitiltä mukanamme omaan arkeen. Itse lupasin, että pidän somettoman päivän kerran viikossa, enkä tuo puhelinta enää makuuhuoneeseen. Lupausta somettomasta päivästä en ole pystynyt pitämään (en ollut tähän vielä valmis), mutta makkariin puhelimella on nykyisin porttikielto. Yritän myös venyttää mahdollisimman pitkälle sitä aikaa aamulla, ennen kuin annan ulkomaailman varastaa huomioni.
Suosittelen lämpimästi tätä kokemusta ihan jokaiselle. Koska käsi sydämellä, milloin viimeeksi olet ollut olemassa vain itsellesi? Milloin viimeeksi olet uskaltanut järjestää treffit itsesi kanssa, ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä? Milloin viimeeksi olet saanut keskittyä niin, ettei kukaan tai mikään keskeytä sinua?
Utulassa on tämä kesänä vielä kaksi Hiljaisuuden retriittiä. Tässä ja ensi kuussa.
Utula tarjoaa ympäristön, jossa on sopivasti yhteisöllisyyttä ja omaa rauhaa aina tarpeen mukaan. Halutessaan voi viettää aikaa yhteisissä tiloissa, Utulan omalla rannalla tai jos kaipaa täydellistä omaa rauhaa, saattaa kävellä vaikka läheiselle Huuhanrannalle.
Halutessaan voi myös osallistua henkilökohtaisiin terapeuttisiin keskusteluihin ja jakamispiiriin.
Vieraskynä: Katri Vesikko
Kesän 2024 viimeinen digipaasto- retriitti järjestetään 27. tai 29.-1.9.2024, valitse haluatko tehdä kokemuksesta 6- vai 4- päiväisen.
Comments