”Mikä siis ei ole vain minun ongelmani?”, saatat kysyä hieman malttamattomana. Siitä puhumme tässä blogissa, nimittäin keskittymiskyvyn rapaantumisesta ja toisaalta kärsimättömyydestä, joka vaivaa useampia meistä.
Huomaatko, että kävelet huoneeseen ja unohdat mitä olitkaan tulossa sinne toimittamaan tai huomaatko eksyväsi vartiksi netin syövereihin, kun aikeenasi oli oikeasti vastata vihdoin sille ystävälle, jolle olet unohtanut vastata viikkoon...Esimerkkejä on loputtomasti ja sitä tapahtuu useille meistä useamman kerran päivässä. Jäämme kiinni itsellemme siitä, että kyvyssämme keskittyä käsillä olevaan tehtävään tai tavoitteeseemme on heikentynyt merkittävästi siitä, mitä se oli, ei niin kauan aikaa sitten - muutos on tapahtunut joissakin vuosissa. Onhan tämä kognitiivinen ominaisuus kuitenkin hyvin olennainen oman elämän ohjaamisen kannalta – ilman keskittymiskykyä emme löydä ratkaisuja vähäisemminkään haasteellisiin ongelmiin emmekä luo mitään aidosti uutta, emme töissämme emmekä oman elämän haasteiden suhteen. Nämä vaativat kykyä keskittyä käsillä olevaan asiaan riittävän pitkään, jotta syvemmällä ajattelulla ja oivalluksilla on mahdollisuus ja aikaa syntyä. Ilman keskittymiskykyä olemme täysin huomiotalouden armoilla - vailla kykyä ohjautua omien prioriteettien ja tavoitteiden mukaan, kuin apinat vanhanaikaisessa tietokonepelissä, napsien transsinomaisesti banaaneja eteemme vauhdilla rullaavista puista.
Keskittymiskyvyn heikentymisen takana on monimutkainen ilmiövyyhti, jossa yhtä olennaista roolia pelaa digimaailman tarkoituksellinen addiktiivinen luonne, joka on saanut mielihyväreseptorimme vaatimaan nopeampia ja nopeampia palkkioita, joita digisisällöt niin auliisti tarjoavat. Palkkioiden luonne vaihtelee täyttymättömien tarpeidemme mukaan – yhdelle palkkio on ”instant” -yhteys toiseen ihmiseen lääkkeenä sosiaalisen tuen puutteeseen, toiselle ”instant” -nähdyksi ja kuulluksi tuleminen kommenttipalstoilla ja postausten kautta, kolmannelle tykkäysten kautta tulevat ”instant” -omanarvon vahvistukset, neljänsille ”instant” -hallinnantunne, jota jatkuvasti päivittyvien uutisten seuraaminen tarjoaa, viidennelle palkkio on ”instant” -täyte ja -harhautus tosielämän tyhjyyden tunteesta. Lista jatkuu kyllä.
Kaupalliset digiympäristöt on luotu pitämään huomiomme mahdollisimman pitkään, jotta mainostajat saavat vastinetta mainosrahoilleen ja tähän pyritään pitämällä huomio hallussa yhä syvemmälle sen syövereihin johtavilla, huomiomme kaappaavilla klikkauksilla. Sisällön ja teknologian suunnittelijat tietävät, että mikäli kiinnostuksemme herpaantuu hetkeksikään, saatamme herätä hypnoosista ja lopettaa selailun. Huolestuttavinta on se, että tämä lisää mielemme yleistä addiktiivisuutta – myös muihin mielihyvänlähteisiin kuten ruokaan, shoppailuun ja suorittamiseen. Tällaisen mielen on vaikeampaa pysyä ikävämpien ja kärsivällisyyttä ja ponnistelua vaativien tehtävien parissa. Olemme myös menettäneet kyvyn nauttia elämän pienistä iloista.
Aiemmin on jossain sanottu, että alkoholi on yhteiskunnassamme ainoa laillinen huume ja kofeiini vastaavasti ainoa laillinen stimulantti – nyt voisimme lisätä listaan digiympäristön, joka on näitä molempia. Ennen kuin tätä ympäristöä säätelevä lainsäädäntö on saatu paikoilleen meitä suojaamaan, keskittymiskykymme vaaliminen ja vahvistaminen on omalla täysin itsemme vastuulla. Jotkut sanovat, että tämä kyky tulee olemaan tulevaisuuden supervoima!
Comments