Oma kokemukseni ensimmäisestä hiljaisuuden retriitistä oli vähintään koominen, sillä en edes tajunnut pelätä uutta kokemusta, koska en tiennyt olevani matkalla moiseen. Monelle tällainen ei varmasti olisi ollut mahdollista, mutta itselleni kyllä – en ollut malttanut lukea retriitinkuvausta kunnolla alusta loppuun ja retriitti ei ollutkaan ainoastaan vaellusretriitti vaan HILJAINEN vaellusretriitti, jossa vietettiin kuusi päivää täydessä hiljaisuudessa pois lukien retriitin ohjaajan puheet.
Monia meistä ajatus useamman päivän hiljaisuudesta voi tuntua pelottavalta ja toisista jopa ehkä täysin mahdottomalta. Mikäli emme arjessa vietä säännöllisesti pidempiä aikoja itsemme kanssa, se on meille uutta – ja uusi on itsessään aina tuntematonta ja siksi jännittävää. Loputtomat ”mitä jos” - kysymykset saattavat tulvia mieleen; mitä jos en kestä omia ajatuksiani, mitä haluan paeta omia tunteitani, mitä jos tylsistyn, mitä jos minun on vain päästävä pois, mitä jos minulle tulee yksinäinen olo, mitä jos ikävät asiat, joita olen onnistunut välttelemään arjessa nousevat pintaan...toisin sanoen, mitä jos en kestä olla itseni kanssa? Nämä ovat pelkoja ja sinänsä ymmärrettäviä – usein heijastamme tuntemattomaan mitä moninaisimpia kauhuskenaarioita. Kuitenkin, katsomalla ja kohtaamalla pelkomme, pelkomme usein pienenee ja joskus poksahtaa hetkessä ilmaan kuin saippuakupla ja mietimme, mitä ihmettä me tässä oikein pelkäsimmekään – tätähän olen sisimmässäni kaivannut.
Hiljaisuuden retriitillä useimmat meistä kohtaavat jotain epämukavaa päivien aikana. Samalla kun hiljaisuus voi olla hermostollisesti rentouttavaa ja sosiaalisesti helpottavaa, useammat meistä kantavat itsessään myös materiaalia, jota emme ole kohdanneet itsessämme arjessa; padottuja tunteita, ohitettuja tarpeita, suremattomia suruja tai epämukavia totuuksia joita emme ole halunneet katsoa elämästämme. Tämä materiaali tekee itsensä tiettäväksi, kun sen sille annetaan tilaa. Kohtaamalla tunteemme vapaudumme niiden lastista ja kuulemme niiden viisaan viestin, jonka pohjalta voimme tehdä itsellemme entistä parempia valintoja. Kuulemalla omat ajatuksemme, voimme yllättyä siitä mitä oikeastaan ajattelemme elämästämme tai itsestämme. Hiljaisuudessa ja jopa tylsistymisestä nousee myös täysin uudenlaisia ideoita elämällemme. Yksinolon ja tämän materiaalin välttely voi tuntua lyhyellä tähtäimellä helpoimmalta ratkaisulta, mutta pidemmällä tähtäimellä, sulkiessamme silmät ja korvat sisäisiltä viesteiltämme, päädymme syvemmälle paikkoihin ja tiloihin elämässämme, jotka eivät ole meille hyväksi tai joita emme halua.
Meidät on luotu tuntemaan tunteemme ja omien tunteidemme, eli itsemme, kohtaamisen pelko on älyllisesti ajateltuna ehkä hulluinta mitä voimme pelätä - mutta silti niin inhimillistä. Joku viisas ihminen sanoi, että ”ainoa asia, mitä ihminen elämässään pelkää on lopulta omat tunteensa, sillä kokemuksellisesti, mitä koko elämämme onkaan meille muuta kuin oma tunnekokemuksemme...”. Jos emme pelkäisi tunteitamme, mitä elämässä olisikaan enää pelättävää?
Osallistu 4 tai 6 päivän Hiljaiselle Digipaasto -retriitille heinä- tai elokuussa 2024, lue lisää: www.utulanature.com. Retriittiin sisältyy päivittäinen mahdollisuus jakamiseen piirissä tai kahdenkeskisissä keskusteluissa.
Comments