72898307_559689811458663_715241733161064

TARINAMME

"Eräänä kauniina päivänä, joskus 30-luvulla, iso-iso setäni, suuri keksijä ja Suunto yhtiön perustaja Tuomas Vohlonen oli kalastamassa Saimaalla, kun hän karautti moottorinsa vahingossa Murhakorven karille. Hän päätti rantautua lähimpään rantaan arvioidakseen vahinkojen suuruuden ja sai kuin saikin onnekseen korjattua rikkoutuneen moottorinsa. Urakan jälkeen hän avasi todella silmänsä ja huomasi seisovansa kauniilla käppyrämäntyjen reunustamalla luonnonrannalla. Tuo ranta on ollut perheessämme nyt neljän sukupolven ajan. ”

Utulan kylä ja Saimaan rannat ovat olleet Maijun merkityksellisimpien lapsuusmuistojen näyttämönä; niinä kesinä oli loputtomasti aikaa, eloa symbioosissa luonnon kanssa, pitkät kesäpäivät ja niitä seuraavat yöttömät yöt. Luonnohelmassa nauttimista, aikaa ”olla tekemättä mitään erityistä”, rakkaudella ja ajalla tehdyistä aterioita, loputonta pulikointi Saimaan iloisten aaltojen kannattelussa. Myöhemmin aikuisena myös aikaa olla itsekseen, ottaa tuntumaa omiin syvyyksiin katsellen järvelle, kuunnellen hiljaisuudesta nousevia luonnonääniä. Vuonna 2019 Paolo löysi maailmalta tiensä Utulaan Maijun aisapariksi toteuttamaan yhteiseksi muotoutuvaa unelmaa.


 

Tämän ajattomuuden ja paineettomuuden tunteen me haluamme tarjota ihmisille myös tänä päivänä Utula Nature:ssa. Vapauden hidastaa vauhtia, löytää uudelleen läsnäolon hetkessä ja tunteen, kun uskallat levätä elämän kannattelussa vastaanottamassa olemassaolon yksinkertaiset ilot; uskomattoman luonnon kauneuden, herkullisen ruuan, hyvänolon tunteen kehossa, syvän ja rennon hengityksen.


 

Utula Nature:ssa haluamme tarjota teille tilan kokea tämän. Kokemuksen, jonka pystyt muokkaamaan valinnoillasi juuri sinun tarpeita vastaavaksi - joka elvyttää kehoa ja mieltä sekä täyttää elämän mehulla ja uudella inspiraatiolla. Tule vieraaksemme yksin tai ryhmässä. Tutustu meihin lähemmin alla olevasta linkistä! Toivottavasti tapaamme pian.


 

Maiju&Paolo

utulanature-graffat-02_edited.png
72898307_559689811458663_715241733161064